Riskienhallinta
Jyri Paasonen

Yritysten riskienhallinnan muutokset vakuuttamisen näkökulmasta

Olemme kulkeneet viime vuosina kriisistä kriisiin; pakolaiskriisi, Brexit, koronapandemia, Ukrainan sota, energiakriisi ja taantuma. Kävin keskustelemassa Pohjola Vakuutuksen varatoimitusjohtaja Pekka Puustisen kanssa, että miltä vakuutusyhtiön näkökulmasta maailmantilanne näyttää ja minkälaisia vaikutuksia sillä on ollut yritysten riskienhallintaan sekä vakuuttamiseen.

Puustinen toteaa heti aluksi, että heillä käydään paljon sisäistä keskustelua maailmantilanteesta ja sen vaikutuksista riskienhallintaan, koska riskienhallinnan menetelmissä ja toiminnassa on tapahtunut suuria muutoksia. Riskien rahoitus on esimerkiksi nopeasti kansainvälistynyt ja toimintamuodot ovat muuttuneet uusien vakuutusratkaisujen, meklaritoiminnan kehittymisen ja rahoitusratkaisujen vakuutusmuotojen myötä.

Vakuuttamisen kehitystrendejä pitää tänä päivänä tarkastella useammasta näkökulmasta, koska on niin monta eri toimijaa mukana. Puustinen muistuttaa, että ensinnäkin on asiakas, jolle vakuutusyhtiö tai meklari myy vakuutuksia. Tämän lisäksi on jälleenvakuuttajat ja niiden sijoittajat. Jälleenvakuuttaja on yksinkertaistettuna isojen riskien vakuuttaja, niin sanotusti vakuutusyhtiöiden vakuuttaja. Vakuutusyhtiö ottaakin jälleenvakuutuksen yleensä sellaiselle yksittäiselle riskille, jota vakuutusyhtiö ei pysty yksin kantamaan, mikäli se maksimissaan realisoituu.

Usein riskit ovat niin isoja, että vakuutusyhtiöt ottavat jälleenvakuutuksia monesta eri yhtiöstä yhdelle riskille, koska jotkut riskit ovat liian isoja vakuutusyhtiölle ja yhdelle jälleenvakuutusyhtiöllekin kantaa. Jälleenvakuutuksen hinnoittelussa on otettava huomioon odotettavissa olevien menetysten suuruus ja hallinnolliset, sopimuksen tekoon liittyvät kustannukset. Vakuutusalalla on kuitenkin monta toimijaa, eikä niiden maailmankatsomus ole sama.

Vakuuttaminen on ollut halpa keino hallita riskejä, koska on mennyt niin hyvin. Vakuutukset on saanut halvalla ja siirrettyä nollakorolla eteenpäin. Täytyy kuitenkin huomioida, että jälleenvakuutusyhtiöt ovat tehneet tappiota kuusi vuotta peräkkäin. Kyse on yksinkertaisuudessaan sijoittamisesta. Nyt on ruvettu sijoittamaan muualle, koska riskit ovat kasvaneet ja korot ovat nousseet. Puustinen muistuttaa, että kyse on siis kapasiteetistä, jossa riskin siirtämisen hinta on ratkaisevaa.

 


Lue koko artikkeli Turvallisuus & Riskienhallinta -lehden numerosta 2/2023.

Tilaa lehti! 


 

Pysy ajan tasalla turvallisuudesta ja riskienhallinnasta.

Tilaa uutiskirje