AXIS – maailman ensimmäisen verkkokameran kehittäjä
Axis Communications AB (Axis) on ruotsalainen vuonna 1984 perustettu kameravalvonta-, kulunvalvonta-, sisäpuhelin- ja äänijärjestelmiä tarjoava yritys.
Axisilla työskentelee yli 4 000 työntekijää yli 50 maassa, ja pääkonttori sijaitsee Ruotsin Lundissa. Kävin vierailemassa Lundin pääkonttorilla Jouni Virran johdolla, joka työskentelee Suomessa Axisen Key Account Managerina.
Lund on yksi Ruotsin vanhimmista kaupungeista, joka juontaa juurensa 990-luvulle. Lundissa sijaitsee yliopisto, joka perustettiin vuonna 1666. Yliopisto sijoittuu jatkuvasti maailman 100 parhaan yliopiston joukkoon kansainvälisissä arvioinneissa. Axis tekee tiivistä yhteistyötä yliopiston kanssa, ja sieltä valmistuukin heille jatkuvasti uusia työntekijöitä.
Lundin pääkonttorissa sijaitsee modernien toimitilojen lisäksi eri ratkaisuiden suunnittelu- ja kehitysosastot sekä testauslaboratoriot. Pääsin vierailemaan eri tiloissa ja keskustelemaan vastuuhenkilöiden kanssa.
Tapasin myös toimitusjohtaja Ray Mauritssonin, joka on toiminut tehtävässään vuodesta 2003 alkaen. Hän on saanut lukuisia tunnustuksia työstään, kuten turvallisuusalaan ja johtamiseen liittyviä palkintoja.
Mistä kaikki lähti liikkeelle?
Mauritsson haluaa kertoa aluksi yrityksen historiasta, koska hän itsekin aloitti työt Axisella jo vuonna 1995. Axisin perustivat Mikael Karlsson, Martin Gren ja Keith Bloodworth, joiden tavoitteena oli muuttaa ihmisten tapaa käyttää digitaalisia laitteita ja ajatella niistä.
Silloin ajatus verkkotekniikan käyttämisestä laitteiden (alun perin verkkotulostus-, tallennus- ja skanneripalvelimien) yhdistämiseen ja niiden älykkääksi muuttamiseen oli uusi. Alun perin tätä kutsuttiin ThinServer Technologyksi, ja nykyään se tunnetaan nimellä Internet of Things (IoT).
Jo varhaisessa vaiheessa yrityksessä päätettiin työskennellä vain avoimien standardien kanssa skaalautuvuuden lisäämiseksi sekä säästämiseksi sähkönkulutuksessa ja laitekustannuksissa. Yrityksessä ymmärrettiin jo silloin, että kaksitasoinen jakelumalli on parempi innovaatioiden skaalaamiseksi ja monimutkaisten haasteiden ratkaisemiseksi.
Mauritsson korostaa, että sinänsä vuosikymmenien aikana perusajatus ei ole muuttunut mihinkään, vaikka teknologia on kehittynyt ja omistuspohja on muuttunut. Axis on vuodesta 2015 alkaen ollut osa Canon Groupia.
Maailman ensimmäinen verkkokamera ja ARTPEC SoC
Mauritsson aloitti itse työt juuri kameravalvonnan parissa. Hän kertoo, että Axisilla oli saatu idea yhdistää kamera verkkoon. Vuonna 1996 se toi markkinoille maailman ensimmäisen verkkokameran, AXIS Neteye 200:n. Tämä mahdollisti sen, että ihmiset, joilla oli internetyhteys, pystyivät seuraamaan tapahtumia mistä päin maailmaa tahansa.
Niille, joilla oli jo laajat analogiset kameravalvontajärjestelmät, luotiin dekooderi, jotta he pystyivät myös käyttämään uusinta IP-tekniikkaa.
Mauritsson muistelee, että Neteye 200:n kehittämisen jälkeen Axisilla huomattiin, että saatavilla olleet SoC:t (System on Chip) eivät pystyneet tarjoamaan jatkossa toivottua suorituskykyä. Tämä sai aikaan ensimmäisen ARTPEC SoC:n kehittämisen.
Vuonna 1999 julkaistiin ensimmäiset tuotteet, kuten AXIS 2100, joissa oli Axisin ensimmäinen ARTPEC SoC. Mauritsson kertoo ylpeänä, että nykyään on käytössä SoC:n kahdeksas versio, joka on monen vuoden kokemuksen, tiedon ja intohimon työn tulos sekä tärkeä osa Axisin historiaa.
ARTPEC SoC on Axisin tuotteiden tärkeä osa, koska se tarjoaa perustan kuvanlaadulle ja analytiikkaominaisuuksille sekä tietoturvalle. Se on olennainen osa yrityksen verkkokameroita. Vaikka ominaisuudet ovat vuosien varrella kehittyneet, ovat koko, energiankulutus ja hinta pysyneet lähes ennallaan.
Axisin Senior Expert Engineer Stefan Lundberg kertoo, että ARTPEC SoC mahdollisti täysin uusien teknologioiden kehittämisen, kuten Axis Forensic Wide Dynamic Rangen (WDR) ja Axis Zipstream -tiedonpakkaustekniikan.
Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?
Axis pystyy ARTPEC SoC:in avulla luomaan innovatiivisia tuotteita ja vastaamaan asiakkaidensa tarpeisiin. Tässä auttaa se, että yritys suunnittelee ARTPEC SoC:in itse ja valvoo sen valmistusta.
Lundberg toteaa, että vuosien aikana eniten kehittyneet ominaisuudet ovat kuvanlaatu ja kyky analysoida, kuten syväoppimiseen perustuva analytiikka. Ne molemmat ovat ja tulevat olemaan merkittäviä tekijöitä tulevaisuudessa.
Mauritsson korostaa, että muutosvauhti alalla on viime vuosina ollut poikkeuksellista. Axisilla on huomattu, että teknologiset innovaatiot luovat valtavia mahdollisuuksia, mutta toisaalta aiheuttavat myös monimutkaisia haasteita. Tämä kaikki vaatii keskittymistä, energiaa ja jatkuvaa kehittämistä, sillä muutosvauhti ei ole hidastumassa.
Järjestelmien kokonaisvaltainen huomioon ottaminen onkin välttämätöntä tänä päivänä, kun toimittajien ja asiakkaiden on seurattava, mitattava ja raportoitava monenlaisista tekijöistä, kuten vastuullisuusasioista. Esimerkiksi jos tarkastellaan energiankulutusta, niin kamera itsessään kuluttaa melko vähän energiaa, mutta kun otetaan vielä huomioon palvelimet, kytkimet, keskittimet ja reitittimet, joiden kautta dataa siirretään, on tilanne aivan toinen.
Tällainen kokonaisvaltainen näkökulma on hyödyllinen, koska se johtaa innovaatioihin uusissa teknologioissa ja kameroissa. Hyvä esimerkki ovat kamerat, jotka vähentävät bittinopeutta, tallennustilaa ja palvelimen kuormitusta tarkoituksenaan vähentää palvelimen jäähdytysvaatimuksia.
Äänijärjestelmien Product Manager Adam Boren kertoo, kuinka IP-pohjaiset ääniratkaisut tukevat älykästä kameravalvontaa, kun voidaan esimekiksi automaattisesti käynnistää haluttu ääniviesti, kun henkilö oleskelee alueella luvattomasti tai liikkuu väärässä tilassa. Hän kertoo lukuisia esimerkkejä eri toimialoilta, kuinka valvontaa, turvallisuutta ja liiketoimintaa on kehitetty ääni- ja kuvaratkaisuiden yhdistämisellä.
Kaupan alalta hän kertoo esimerkin, jossa kameran analytiikkaa hyödynnetään siten, että se antaa hälytyksen henkilöstölle, jos asiakas käyttäytyy epäilyttävällä tavalla tiettyjen tuotteiden läheisyydessä, jotka ovat suosittuja varkauden kohteita.
Näiden tuotteiden luona on kaiutin, joka kamerahälytyksen yhteydessä toistaa automaattisesti viestin, kuinka voimme auttaa teitä ja myyjä on tulossa avustamaan teitä. Näin potentiaalinen rikoksentekijä yleensä luopuu teostaan ja poistuu paikalta. Oikeasti apua tarvitseva asiakas saa puolestaan hyvää palvelua.
Mauritsson kertoo, että tässä on oikeastaan heidän liiketoimintansa ydin tiiviisti kuvattuna, koska näin pystytään yhdistämään Axisen laajaa ja älykästä tuotevalikoimaa yhteen ohjelmistoon, joka on helppokäyttöinen ja monipuolinen. Lisäksi heillä on tarjolla työkalut, joiden avulla voi suunnitella sopivat ratkaisut eri toimintaympäristöihin ja käyttötarkoituksiin. Tätä kehitystyötä on tehty jo vuosikymmeniä yhdessä kumppaneiden kanssa.
Lue lisää Turvallisuus & Riskienhallinta -lehden numerosta 1/2024.
Pysy ajan tasalla turvallisuudesta ja riskienhallinnasta.