Kuka joutuu vankilaan? – Tutkimus vankien taustojen muutoksesta viime vuosikymmeninä

Tutkimus selvittää vankien sosioekonomisen taustan muutoksia ja niiden syitä Suomessa.

Vuonna 2016 silloinen Helsingin vankilan apulaisjohtaja Jyrki Heinonen kuvasi Ylen haastattelussa sitä, miten vankiloissa tehtävä työtoiminta ja sen edellytykset ovat hänen työuransa aikana muuttuneet. Haastattelun kiinnostavinta antia on kuvaus vankien ammattitaidon ja työmotivaation muutoksista viime vuosikymmeninä.

Heinosen mukaan vielä 1980-luvulla valtaosa oli elämässään töitä tehneitä ja jopa alojensa ammattilaisia, kun nykyvangeista isolla osalla ei ole käytännössä mitään työkokemusta. Samassa haastattelussa Pelson vankilan silloinen johtaja Ville-Veikko Pohjola totesi, että yleisesti havaittu trendi on, että perinteisten käsityöammattien taitajat ovat vähentyneet ja taidot kadonneet. Tilalle on tullut pelikonsolien taitajia.

Vankilanjohtajien näkemykset

vankien taustojen muutoksista ovat tärkeitä myös pohdittaessa keinoja vaikuttaa uusintarikollisuuteen. Jos uusintarikollisuuden riskiä pyritään vähentämään vankeuden jälkeisen työllistymisen mahdollisuuksia parantamalla, muuttuu tavoitteen vaikeuskerroin huomattavasti, jos vankiloista vapautuu enenevässä määrin ihmisiä, joilla ei ole merkittävää työhistoriaa tai koulutusta.

Tutkimustietoa näistä muutoksista ei kuitenkaan ole juurikaan ollut saatavilla. Neljä kertaa toistettu vankien terveystutkimus kertoo, että vankipopulaatiossa on tapahtunut merkittäviä muutoksia 1980-luvun puolivälistä eteenpäin, mutta sosioekonomisen taustan muutoksia ei ollut aiemmin tarkasteltu systemaattisesti. Suomen Akatemian rahoittamassa CRIMCAR-hankkeessa (2018–2023) halusimme tarkastella kysymystä aiempaa perusteellisemmin.

Hyödynsimme tutkimuksessamme laajaa rekisteriaineistoa, joka sisälsi tiedot kaikista käräjäoikeudessa vankeuteen vuosina 1988–2019 tuomituista henkilöistä. Vertasimme näitä henkilöitä 16–64-vuotiaaseen väestöön ja lisäksi eräisiin muihin rikosseuraamuksiin tuomittuihin henkilöihin.

Vankeutta edeltäneen sosioekonomisen taustan mittaus perustui neljään muuttujaan: koulutustasoon, tuloihin, työssäkäyntiin ja toimeentulotuen saamiseen. Sosioekonomista taustaa mitattiin vankeustuomiota edeltäneeltä vuodelta, millä pyrittiin varmistamaan se, että esimerkiksi tutkintavankeus ei vaikuttaisi työssäkäyntihistorian mittaamiseen.

Suuret muutokset 1990-luvulla

Ensimmäisenä keskeisenä havaintona tutkimus antaa tukea ajatukselle siitä, että 1990-luvun lama ja sitä seuranneet työvoiman kysynnän muutokset ovat ainakin osasyy siihen, että vankien työmarkkinakytkös on aikaisempaa heikompi.

Vuonna 1988 vankilaan tuomituista 46 prosenttia oli töissä tuomiota edeltäneenä vuonna, mutta vuoteen 1994 mennessä osuus oli laskenut alle 10 prosenttiin. Myös muiden kuin tuomittujen keskuudessa lasku oli huomattavaa, noin 17 prosenttiyksikköä.

Kokonaisuutena näyttää kuitenkin siltä, että muutokset olivat suurempia rikoksista tuomittujen parissa. Tulokset ovat pitkälti samankaltaisia myös vaihtoehtoisilla sosioekonomisen aseman mittareilla.

Laman lisäksi toinen tärkeä selitystekijä vankien taustojen muutokselle 1990-luvulla on yhdyskuntapalvelun käyttöönotto. Rikokset, joista tuomittava ehdoton vankeusrangaistus olisi pituudeltaan korkeintaan kahdeksan kuukautta, voidaan muiden edellytysten täyttyessä tuomita yhdyskuntapalveluna. Yhdyskuntapalvelu otettiin Suomessa vaiheittain käyttöön 1990-luvun aikana, ja tähän seuraamukseen tuomittujen määrä oli suurimmillaan vuosituhannen taitteessa.

Koska yhdyskuntapalvelusta suoriutumisen edellytyksiä arvioidaan Rikosseuraamuslaitoksen toimesta ennen tuomitsemista, ei ole yllättävää, että seuraamukseen tuomitut ovat keskimäärin matalamman uusimisriskin henkilöitä kuin vankeuteen tuomitut.

Matalampi riski korreloi myös vankien sosioekonomisen taustan kanssa. Analyysimme osoittaa, että korkeammin koulutetut ja paremmin toimeentulevat, erityisesti rattijuopumuksista tuomitut henkilöt, tuomittiin todennäköisemmin yhdyskuntapalveluun, kun seuraamus tuli huhtikuussa 1994 käyttöön koko maassa. Vastaavia havaintoja on tehty muun muassa Tanskassa. Tämä valikoitumista koskeva tulos osoittaa myös sen, että naiivit seuraamusten väliset uusintarikollisuusastetta koskevat vertailut eivät kerro mitään seuraamusten vaikuttavuudesta.

Verrattain vakaa tilanne 2000-luvulla

2000-luvulla muutokset vankien taustoissa ovat olleet pienempiä. Koko väestössä työssäkäyntiaste palasi lähes 1980-luvun tasolle ennen 2008 alkanutta finanssikriisiä, mutta vankien sekä muihin rikosseuraamuksiin tuomittujen joukossa työssäkäyntiaste ei ole koskaan palannut tuolle tasolle. Parhaimmillaankin vangeista on ollut työssäkäyviä hieman alle 20 prosenttia.

Koulutustason osalta havaitaan, että samaan aikaan kun koko väestön koulutusaste on kohentunut, vankeuteen tuomittujen koulutusaste (vähintään toisen asteen koulutuksen suorittaneiden osuus) on jopa hieman laskenut. Samanlaista kehitystä nähdään myös tulojen osalta. Finanssikriisin jälkeen rikosseuraamuksiin tuomittujen työssäkäyntiaste on jälleen heikentynyt jonkin verran, mutta muutokset ovat toki selvästi 1990-luvun lamaa pienempiä.

Tilastotietojen ja aikaisemman tutkimuksen perusteella tiedämme, että tämän tutkimuksen seuranta-aikana sekä vankeuteen tuomittujen määrässä että vankiluvussa on tapahtunut kohtalaisen suuria muutoksia. Tuomittujen väestöön suhteutettu määrä oli vuonna 2019 laskenut lähes kolmannekseen vuoden 1987 tasosta.

Samalla aineistolla tehty toinen analyysimme osoittaa, että vuonna 1962 syntyneistä miehistä noin 1,5 prosenttia tuomittiin vankeuteen 25 ikävuoteen mennessä, kun vastaava osuus vuonna 1993 syntyneillä on noin 0,5 prosenttia.

Vankiluvussa tapahtuneet muutokset ovat pienempiä, mikä johtuu siitä, että vankilukuun vaikuttavat enemmän pitkiä tuomioita suorittavat henkilöt.

Tutkimustulosten perusteella vaikuttaa joka tapauksessa selvältä, että 199v0-luvun muutokset liittyvät laman lisäksi myös vankien määrän laskuun ja valikoitumismekanismien muutokseen, mutta 2000-luvulla muutokset eivät ole yhtä systemaattisia.

Katvealueita ja jatkotutkimuksen tarpeita

Tutkimuksemme kertoo osaltaan siitä, että tämän päivän vankien integroiminen työmarkkinoille on selvästi haastavampaa kuin aikaisemmin. Toisaalta voidaan ajatella, että tällä saralla on paljon voitettavaa, koska lähtötilanne on siinä määrin heikko.

Jatkotutkimuksen osalta keskeisenä tarpeena on rikosseuraamuksia ja vankeuden aikaisia toimia (esimerkiksi työtoiminta, ohjelmatoiminta ja päihdekuntoutus) koskeva menetelmällisesti korkeatasoinen vaikuttavuustutkimus suhteessa sekä uusintarikollisuuteen että muihin vankeuden jälkeisiin myönteisiin lopputulemiin.

Näiden toimien vaikuttavuudesta nimenomaan suomalaisessa kontekstissa ja vankipopulaatiossa ei ole vakuuttavaa näyttöä. Rikosseuraamusalan tiukassa resurssitilanteessa olisi suotavaa, että rahat käytettäisiin nimenomaan sellaisiin toimiin, joilla voidaan aidosti vähentää uusintarikollisuutta.

Tutkimuksemme eräänä puutteena on se, ettemme voi käytettävissä olevien aineistojen perusteella sanoa kovinkaan paljon siitä, millaisia muita laadullisia muutoksia vankipopulaatiossa on tänä aikana tapahtunut.

Vankeustuomioon johtaneiden rikosten jakaumassa on tapahtunut joitakin muutoksia, ja esimerkiksi huumausainerikoksista tuomittujen osuus on kasvanut selvästi, kun taas varkauksista ja rattijuopumuksista tuomittujen osuus on laskenut. Uusijoiden osuus on sen sijaan pysynyt melko lailla vakaana, ja vankeustuomio on varsin harvoin ensimmäinen tuomio. Niin sanotuista valkokaulusrikoksista vankeuteen tuomitut muodostavat vankipopulaatiosta siinä määrin pienen osuuden, etteivät he vaikuta kokonaiskuvaan merkittävällä tavalla.

Kun vankien määrä on vähentynyt, ja samaan aikaan järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja rikollisverkostoihin kytkeytyvien vankien määrä on kasvanut erityisesti viime vuosina, saattavat löydöksemme osaltaan heijastella ammattimaisemman rikollisuuden merkityksen kasvua. Tällöin voisi ajatella, että vankeutta edeltävä heikko työmarkkinakytkös onkin pikemminkin seurausta rikollisesta elämäntavasta kuin toisin päin.

Toisaalta aiemman tutkimuksen perusteella tiedämme, että merkittävällä osalla vangeista on päihde- ja mielenterveysongelmia, ja monella lähtökohdat elämään ovat olleet haastavat. Rajoituksena on lisäksi mainittava se, että huumausaineiden maahantuontia ja kauppaa tai niin sanottuja hit-and-run-rikoksia tekevistä ulkomaalaisista tuomituista ja heidän sosioekonomisesta asemastaan ei rekisteritutkimuksella saa tietoa, koska he eivät ole asuneet Suomessa eikä heillä ole suomalaista henkilötunnusta. Ulkomaalaisten vankien osuus on ollut kasvussa koko 2000-luvun.

 

---

Lue lisää Turvallisuus & Riskienhallinta -lehden numerosta 1/2025.

Tilaa lehti!