
FinnSec 2025 ohjelma tarkastelee kokonaisturvallisuuden murrosta ja uutta teknologiaa
Turvallisuuden hallinnan ja teknologian messut FinnSec 2025 ohjelma on julkaistu. Älykäs teknologia, varautuminen ja riskienhallinta on murroksessa, jota käsitellään kärki-innovaatioita myöten, mutta myös koulutuksen näkökulmasta. Turvallisuusalan suurin messutapahtuma järjestetään 8.–9.10.25 Helsingin Messukeskuksessa.
Turvallisuusalan asiantuntijat kokoontuvat heti avajaisaamuna ajankohtaisten asioiden äärelle, kun Finnsecurity julkistaa vuoden 2025 suhdanneraporttinsa. Raportti tarjoaa katsauksen alan kehitykseen, markkinatilanteeseen ja tulevaisuuden näkymiin Suomessa.
”Uudenlainen turvallisuusympäristö ulottuu elämän kaikille osa-alueille ja varautumisesta on tullut uusi musta niin yksityisestä kuin julkisesta ja yritysten näkökulmista katsoen. Toimialan koulutus on noussut uuteen arvoonsa ja tarjoaa laajasti ja alati kehittyviä työmahdollisuuksia, joihin voi tutustua FinnSec 2025 -messuilla”, sanoo Finnsecurity ry:n toiminnanjohtaja Joona Vuorenpää.
Arvolähtöinen sitoutuminen korostuu turvallisuuden johtamisessa
Finnsecurity ry:n puheenjohtaja, (Head of Crisis Management, Geopolitical Risk & Executive Protection, Nokia), Jere Peltonen avaa turvallisuuden johtamisen puheenvuorossaan turvallisuuden strategista johtamista sekä Turvallisuusjohtajan roolia laajenevaa roolia muutosagentiksi, joka rakentaa resilienssiä ja toimii sillanrakentajana eri toimijoiden välillä.
Tapio Itkonen, Head of International Operations, Takana, tuo esiin kansainvälisten turvallisuusoperaatioiden käytännön oppeja hajautettujen tiimien johtamisesta. Puheenvuorossa korostuvat yhteistyöverkostot, etäjohtaminen ja henkilöstön jaksamisen tukeminen vaativissa olosuhteissa.
Organisaatioiden sisäiset riskit on yksi keskeinen puheenaihe. Anna Scherf, Chief Specialist, ASCiRI, miten organisaatiokulttuuri, arvot ja asenteet voivat joko tukea tai heikentää turvallisuutta. Digitaalinen vierailijahallinta on keskeinen osa nykyaikaista kiinteistö- ja henkilöturvallisuutta muuttuvassa toimintaympäristössä – Systam jakaa puheenvuorossaan havaintoja 18 vuoden kokemuksella eri puolilta Suomea.
Fyysisen ja kyberturvallisuuden rajapinnat tarkastelussa
Hanna Erkinjuntti, Seclion ja Ludvig Lund, Fraktal kertovat esityksissään satojen fyysisen ja kyberturvallisuuden rajat rikkovia tunkeutumisharjoituksia ja kuinka näiden harjoitusten avulla organisaatiot voivat tunnistaa haavoittuvuuksia ja kehittää omaa turvallisuuskulttuuriaan.
Tapahtumakokonaisuus tarjoaa yritysten, julkisen alan toimijoiden ja taloyhtiöiden turvallisuudesta vastaaville henkilöille mahdollisuuden tutustua samalla käynnillä turvallisuusasioihin niin yritysten, kiinteistöjen kuin asumisen sekä paloturvallisuuden näkökulmista.
FinnSec 2025 järjestetään keskiviikosta torstaihin 8.–9.10.2025 Helsingin Messukeskuksessa samaan aikaan ja Turvallisuus 2025 ja Kiinteistömessujen kanssa. Tapahtumat ovat avoinna klo 9–16 ja avajaispäivänä on lisäksi After Work klo 16–19. Kävijät voivat rekisteröityä veloituksetta molempiin tapahtumiin. Helsingin Messukeskus järjestää FinnSec 2025 -messut Finnsecurity ry:n toimeksiannosta.
Lisätietoja: FinnSec 2025 ohjelma LinkedIn: #finnsec
Anu-Eveliina Mattila, puh. 050 555 6183, anu-eveliina.mattila@messukeskus.com

Pysy ajan tasalla turvallisuudesta ja riskienhallinnasta.