Suomalainen Esmi on ollut vuosikymmeniä paloturvallisuuden asialla

Kiinteistöjen paloturvallisuuteen on nykyisin saatavilla ratkaisuja, joista tuskin osattiin haaveilla, kun Esmi perustettiin 90 vuotta sitten. Vuosikymmenien aikana Esmin asiantuntijat ovat kehittäneet uusia innovaatioita automaattisiin paloilmoitinjärjestelmiin. Kehitystyötä vaadittiin valtavasti, ennen kuin nykyiset pilveen liitettävät etäratkaisut saatiin markkinoille.

Paloturvallisuudessa on vuosien myötä tapahtunut kehitystä niin teknologiassa kuin siihen liittyvässä sääntelyssä, mutta yksi suurimmista muutoksista liittyy aivan muuhun kuin teknologiaan.

”Jos aikanaan on keskitytty turvaamaan omaisuutta, niin viimeistään 1970-luvulta alkaen haluttiin turvata myös ihmisiä. Omalla urallani olen ollut hyvin ylpeä siitä, että olen ollut mukana kehittämässä turvallisuutta parantavia ratkaisuja”, kertoo Schneider Electricin Senior Advisor Jari Ollila.

Ollila itse tuli Esmille töihin opiskeluaikoinaan 80-luvulla. Valmistuttuaan hän aloitti työt yrityksen tuotekehitystiimissä palokeskusten parissa.

Esmi tunnetaan laadukkaista paloilmoitinjärjestelmistään, joihin kuuluu kaikkea paloilmoitinkeskuksista yksittäisiin komponentteihin ja erikoisilmaisimiin. Vaikka ala on muuttunut, teki Esmi jo 1950-luvulla palopainikkeita ja hälytyskelloja sisältäneitä paloilmoitinjärjestelmiä.

Järjestelmä oli hyvin yksinkertainen: palon havainnut ihminen painoi painiketta, joka käynnisti hälytyskellot. Kuitenkin jo 1960-luvulle tultaessa vaatimukset alkoivat kasvaa, ja palopainikkeiden lisäksi käyttöön otettiin lämpöilmaisimia. Lisäksi haluttiin varmistaa, että hälytyksestä kulkee tieto myös palokuntaan.

Elektroniikka valtaa alaa

Ollila kertoo, että 60-luvulla paloilmaisinjärjestelmät olivat sähkömekaanisia. Esimerkiksi lämpöilmaisimien anturit olivat kertakäyttöisiä lämpösulakkeita, joissa tina sulaessaan vapautti jousen ja laukaisi hälytyksen.

Kun paloilmoitinjärjestelmien vaatimukset kasvoivat, alkoi Esminkin valikoimiin ilmestyä enemmän elektroniikkaa hyödyntäviä ratkaisuja. Lämpöilmaisimia vaadittiin kaikkialle julkisiin rakennuksiin ja yhteydet palokuntaan säädettiin pakollisiksi. Myös ilmaisintyypit kehittyivät, jolloin savuilmaisimet alkoivat yleistyä kiinteistöissä.

Varhaisia älyjärjestelmiä Esmin valikoimiin tuli 80-luvulla, kun prosessoripohjaiset paloilmoitinkeskukset saatiin markkinoille. Silloin Esmi valmisti ensimmäisen osoitteellisen keskuksen, joka pystyi yksilöimään jokaisen hälyttäneen paloilmaisimen.

”Kehitys oli tuolloin hurjaa, kun yksinkertaisista analogisista keskuksista siirryttiin järjestelmiin, joissa yritettiin algoritmien avulla ennakoida mahdollisimman nopeasti alkava palo. 90-luvun loppupuolella älykkäät monianturi-ilmaisimet lisäsivät palon ilmaisun herkkyyttä ja vähensivät turhia hälytyksiä. Myös analysointityökaluja sekä algoritmeja tuli lisää”, Ollila kertoo.

Kehitystyö jatkuu osana Schneider Electriciä

Esmi lopetti omien lämpöilmaisimien valmistuksen jo 90-luvun taitteessa, ja se on vuosien myötä tehnyt yhteistyötä ilmaisinvalmistajien, kuten Hochikin, System Sensorin ja Apollon, kanssa.

Suuri muutos 90-luvun lopulla oli myös Esmin liittyminen osaksi Schneider Electriciä. Kehitystyö jatkui osana kansainvälistä yritystä, mutta yksikkö toimi hyvin autonomisesti. 2000-luvun alussa syntyi Esmin FX-keskussukupolvi, johon tehtiin uusi verkotettu järjestelmä ja lisättiin huomattavasti älyratkaisuja.

FX-keskusten idea oli käänteentekevä, eikä kilpailijoilla ollut samanlaisia ratkaisuja. FX:n myötä Esmin markkinaosuus Pohjoismaissa kasvoi voimakkaasti.

”FX-keskuksissa oli tilaa optiokorteille, joita asiakas osti itselleen sopivan määrän. Näihin kortteihin liitettiin osoitteelliset ilmaisimet ja hälyttimet. Ratkaisu oli asiakkaalle joustava, koska keskuksen kapasiteetti saatiin helposti sovitettua kohteeseen. FX-keskuksien isommat näytöt mahdollistivat uuden käyttöliittymän, joka onnistuttiin suunnittelemaan käyttäjäystävälliseksi ja helppokäyttöiseksi. Tämä myös lisäsi järjestelmän suosiota markkinoilla”, Ollila kuvailee.

Moderni älykeskus yhdistyy pilveen

Vuosituhannen vaihteen jälkeen maailma alkoi kytkeytyä yhä tiiviimmin Internetiin, joten Esmillä aloitettiin FX:n ideaan pohjautuvan entistä älykkäämmän keskussukupolven kehitystyö. Sen tuloksena syntyivät Esmi Sense FDP -paloilmoitinkeskukset, jotka voi yhdistää esimerkiksi Schneider Electricin EcoStruxure-arkkitehtuuriin ja Fire Expert -pilvipalveluun.

”Nykyään paloilmoitinjärjestelmän toimintaa pystyy seuraamaan ja operoimaan täysin etänä. Kohteen mahdollisista vikatilanteista tulee tieto järjestelmään, ja esimerkiksi huoltotöitä varten tehtyjen väliaikaisten irtikytkentöjen seuraaminen on helppoa”, Ollila kertoo.

Vuonna 2020 Esmin tuotanto siirtyi Latviaan ja tuotekehitys Ruotsiin. Nyt jo eläkkeelle siirtynyt Ollila tekee Ruotsin tiimin kanssa edelleen osa-aikaisesti työtä paloturvallisuuden parissa.

”Vaikka ratkaisut ovat kehittyneet, eivät palonilmaisun perusperiaatteet ole muuttuneet. Palon sattuessa tieto siitä halutaan saada kulkemaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. On ollut hienoa tehdä uraa paloturvallisuuden parissa ja katsoa tulevaisuuteen, jossa oman kehitystyön tulokset ovat hyvissä käsissä”, Ollila summaa.

Teksti Susanna Niemelä


Jari Ollila – Ura automaattisten paloilmoitinjärjestelmien kehittäjänä

Jari Ollila.

Olen työskennellyt turvallisuusalalla samassa yrityksessä yli 40 vuotta. Vaikka jäin eläkkeelle pari vuotta sitten, olen jatkanut samassa yrityksessä asiantuntijana tuotekehitysprojekteissa tarvittaessa.

Olen ollut koko työurani Schneider Electricin paloilmoitusjärjestelmien tuotekehityksessä ja tuotteistossa. Nuorena ennen opiskelua tutustuin turvajärjestelmiin Esmin tuotannosssa ja heti insinööriopintojen jälkeen aloitin Esmin tuotekehityksessä. Aluksi toimin paloilmoitusjärjestelmien elektroniikan suunnittelijana ja myöhemmin tuotekehityksen päällikkönä ja sen jälkeen tuotteiston päällikkönä. Tuotekehityksessä työskenteli parikymmentä suunnittelijaa.

Esmi siirtyi vuosituhannen vaihteessa yrityskauppojen yhteydessä Scheider Electriciin. Schneider Electric hankki samoihin aikoihin rakennusautomaatiojärjestelmät tuotteistoonsa, ja Esmin paloilmoitinjärjestelmät sopivat hyvin tuohon tuotelinjaan. Vaikka Esmi-nimistä yritystä ei enää ole, Esmi nimi on pysynyt Schneider Electricin paloilmoitinjärjestelmien nimenä. Schneider Electricin Esmi-palotuotteita myydään tällä hetkellä 20 maahan.

Automaattiset paloilmoitinjärjestelmät ja niiden komponentit on testattava akkreditoiduissa testilaitoksissa ennen kuin niitä voi myydä asiakkaille. Testeihin kuuluvat toiminnalliset-, ympäristö- ja häiritötestit. Vaikka viralliset testit lisäävät kurinalaisuutta järjestelmien tuotekehitykseen, paloilmoitusjärjestelmien suunnittelun ja tuotannon laatu on erityisen tärkeää.

Paloilmoitinjärjestelmien laadussa suurin painajainen onkin se, että järjestelmä ei hälytä todellisessa tilanteessa. Nykyaikaisissa paloilmoitinjärjestelmien tuotekehitysprosesseissa testiautomaatio pyritään saamaan mahdollisimman kattavaksi, jotta järjestelmien lisääntyvästä kompleksisuudesta huolimatta pystytään takamaan luotettava toiminta erilaisissa olosuhteissa.

Olen ylpeä työurastani. Se on ollut antoisa ja palkitseva monestakin syystä. Työporukan henki on ollut hyvä ja tekemisen meininki on ollut korkealla. Saimme myös mahdollisuuden siirtyä tuotekehitysprosesseissa ketteriin menetelmiin, jotka lisäsivät suunnittelun laatua, tuottavuutta ja työviihtyvyyttä. Tiimissämme oli huippuvalmentaja, jonka ansiosta oppiminen oli motivoivaa ja pääsimme karikoissa hyvin eteenpäin.

Nyt eläkkeellä minulla on sopivasti mieluisia työtehtäviä ja enemmän vapaa-aikaa musisoinnille ja moottoripyöräilylle.

Teksti Jari Ollila


Lue lisää Turvallisuus & Riskienhallinta -lehden numerosta 4-5/2026.

Tilaa lehti!