Toimivaltuuksien haasteet sairaalavartioinnissa 

Vartijoista ja järjestyksenvalvojista on tullut pysyvä osa sairaaloiden henkilökuntaa.

Yksityisen turvallisuusalan ja sen yhteiskunnallisen merkityksen kasvaessa myös lainsäädännön tulisi vastata sitä todellisuutta, joka kentällä kohdataan. Vuonna 2017 voimaan tullut lakiuudistus (laki yksityisistä turvallisuuspalveluista 1085/2015, myöh. LYTP) toi mukanaan toivottuja uudistuksia, mutta alan toimijoiden ja tutkijoiden parissa siitä on löydetty myös puutteita ja parannettavaa. 

Oikeudellisesti kenties suurimpaan paitsioon jäi sairaaloissa tapahtuva vartiointi ja järjestyksenvalvonta. Laissa tai sen esitöissä ei tunnistettu niitä erityisominaisuuksia, jotka liittyvät näihin kohteisiin tai niissä oleviin henkilöihin. 

Vartijoista ja järjestyksenvalvojista on tullut pysyvä osa sairaaloiden henkilökuntaa, ja valitettava tosiasia on, että heitä tarvitaan jokaisessa suuremmassa sairaalassa päivittäin. Vartijoiden ja järjestyksenvalvojien lisääntyneestä tarpeesta huolimatta suomalaisessa oikeustieteessä ei ole aiemmin tutkittu sitä, miten vartijoiden ja järjestyksenvalvojien toimivaltuudet nykyisellään sopivat sairaalaympäristöön. 

Defensor Legisin artikkelissa ”Sairaalavartiointi ja yksityisen turvallisuusalan toimivaltuuksien haasteet” tutkimme sairaalavartiointia ilmiönä sekä sitä, miten vartijoiden ja järjestyksenvalvojien oikeudet, erityisesti poisto- ja kiinniotto-oikeus, soveltuvat käytettäväksi sairaaloissa. Tutkimuksen ulkopuolelle jätimme valtion sairaalat sekä psykiatriset sairaalat.

Lainsäädäntöä olisi uudistettava

Tutkimus osoitti varsin yksiselitteisesti, että yksityisen turvallisuusalan lainsäädäntö tarvitsee päivittämistä. Vaikka yhden tutkimuksen pohjalta ei pystytä tunnistamaan kaikkia tarvittavia päivitystarpeita, tunnistettiin tutkimuksessa joitain ongelmakohtia, jotka koskettavat sairaalassa työskenteleviä järjestyksenvalvojia. Näistä etenkin poisto- ja kiinniotto-oikeuden käyttämiseen liittyy sellaisia ongelmia, joita lainsäätäjän tulisi tarkastella ja päivittää vastaamaan paremmin nykytilan tarpeita.

Löydökset tukevat aiempia tutkimustuloksia. Esimerkiksi alan toimijoille teetetyssä kyselytutkimuksessa yhdeksi suurimmista kehityskohteista nousivat toimivaltuudet sekä nimenomaisesti sairaaloissa työskentelevien vartijoiden ja järjestyksenvalvojien toimivaltuuksien puutteet. 

Nykytilanne tiivistyy hyvin erääseen vastaukseen, jossa todettiin sairaalavartijana työskentelyn olevan ”täysin harmaata aluetta”. Nyt tehdyn tutkimuksen jälkeen tämä on helppo allekirjoittaa. Käytännössä pelkästään kumpaankin lakisääteiseen toimivaltuuteen, jolla järjestys pystytään toimialueelle palauttamaan, liittyy problematiikkaa.

Pelkkiä ongelmia lakiuudistus ei kuitenkaan tuonut. Lainsäätäjä on lain esitöissä perustellut sitä, miksi sairaalassa tulisi toimia LYTP:n 28 §:n tarkoittamana järjestyksenvalvojana eikä vartijana. Ottaen huomioon toimialueella oleva laaja, vaihtuva ihmisjoukko toimenkuva muodostuu tosiasiallisesti järjestyksenpidolliseksi. Näin ollen nykyistä kehitystä, jossa sairaalassa toimitaan yhä useammin LYTP:n 28 §:n tarkoittamana järjestyksenvalvojana, on pidettävä johdonmukaisena.

Toimivaltuuksien haasteet

Toimivaltuuksia on tarpeen päivittää vastaamaan sitä todellisuutta, jossa sairaalassa työskentelevät järjestyksenvalvovat toimivat.  Sairaalassa järjestyksenvalvojan poistamisoikeuteen liittyvät ongelmat linkittyvät pitkälti siihen tosiasiaan, että kenellä tahansa on oikeus tulla ja saada apua sairaalasta. 

LYTP ei kuitenkaan tunnista tätä, vaikka kyseessä on perustuslaissa säädetty oikeus. Näin ollen poistamisoikeus on olemassa myös sairaalassa, kohdehenkilöstä riippumatta. Tämä tarkoittaa, että laki mahdollistaa potilaan poistamisen, kun tilanne sitä vaatii. 

Tässä kohtaa järjestyksenvalvoja jää ikävään välikäteen. Toisaalta aggressiivinen potilas vaarantaa toimialueella muiden henkilöiden, eli toisten potilaiden ja hoitohenkilökunnan, turvallisuutta, mutta toisaalta järjestyksenvalvoja ei saa aiheuttaa suurempaa haittaa poistolla kuin sillä pyritään saavuttamaan. ”Suurempi haitta” voi olla mitä vain pitkittyneen hoitojakson tai jopa kuoleman välillä. 

Potilaan kiinniottamiseen puolestaan liittyy karkeasti kaksi ongelmaa. Näistä ensimmäinen liittyy toimenpiteen tehokkuuteen. Järjestyksenvalvoja voi ottaa henkilön kiinni, jos poistaminen on ilmeisen riittämätön toimenpide. Esimerkiksi hyvin aggressiivinen henkilö on todennäköisesti sellainen, johon kohdistetaan kiinniotto. 

Kiinniotettu on viipymättä luovutettava poliisille. Koska kiinniotettu on potilas, ei ole kovin todennäköistä, että poliisi lähtee kuljettamaan potilasta putkaan. Poliisilla ei mitä oletettavimmin ole putkatiloissa valmiuksia hoitaa potilasta vaaditulla tavalla. Näin ollen aggressiivinen potilas on järjestyksenvalvojan ”ongelma” myös kiinnioton jälkeen.

Toinen ongelma liittyy poliisille ilmoittamiseen. Potilastieto on salassapidettävä tieto. Näin ollen järjestyksenvalvoja ei lähtökohtaisesti edes saisi ilmoittaa kiinniotosta poliisille. Poliisille ei toki tarvitse kertoa kiinniotetun henkilöllisyyttä, mutta käytännössä paikalle tullessaan poliisi sen saa tietää. Näin järjestyksenvalvoja on tosiasiallisesti ilmoittanut salassapidettävän tiedon poliisille. 

Epäselvyyttä lisää LYTP:n 5 §, jonka mukaisesti vartioimisliiketoiminnassa ei saa vaikeuttaa muun muassa rikosten selvittämistä tai syyteharkintaan saattamista. Toisaalta siis järjestyksenvalvojalla on velvollisuus ilmoittaa, toisaalta ei.

Esimerkkitapaus 

Kiinniottoon liittyvää problematiikkaa lisää tuore korkeimman hallinto-oikeuden päätös KHO:2025:11. Tapauksessa oli kyse psykiatrisessa sairaalassa tapahtuneesta pahoinpitelystä. Oikeus katsoi, että hoitosuhde psykiatriseen sairaalaan on sellainen arkaluonteinen tieto, että poliisilla ei ole edes pahoinpitelyrikoksen selvittämiseksi oikeutta saada sairaalalta tällaista tietoa. Oikeus korosti tarvetta arvioida tapauskohtaisesti, onko tieto hoitosuhteesta sellaisenaan arkaluonteinen.

Järjestyksenvalvojalle tämä näyttäytyy tilanteena, jossa työtehtävää suorittamassa oleva järjestyksenvalvoja puuttuu potilaan pahoinpitelyyn, mutta ei voi saattaa asiaa poliisin tietoon, koska kyseessä on arkaluonteinen tieto. 

Vaihtoehtoisesti järjestyksenvalvoja tekee kiinnioton ja ilmoittaa asiasta poliisille ja asia ratkaistaan oikeudessa tapauskohtaisesti. Prosessiekonomisesti tämä ei ole kuitenkaan kovin kestävä ratkaisu, kun otetaan huomioon se, että väkivalta sairaaloissa ja hoitohenkilökuntaa kohtaan on lisääntynyt. 

Jotta sairaaloissa toimivat järjestyksenvalvojat voivat tehokkaasti turvata hoitohenkilökunnan työskentelyn, tarvitaan lainsäädäntöön tarkennuksia. Vaikka tutkimuksessa tarkasteltiin järjestyksenvalvojien oikeuksia, on tärkeä huomata, että heidän toimensa kohdistuvat sairaalassa myös potilaisiin. 

Epäselvät toimivaltuudet vaarantavat potilaiden oikeusturvan, koska järjestyksenvalvojien on hankala tai mahdoton tietää, mitkä toimivaltuudet soveltuvat tilanteeseen. Tämä jättää myös hoitohenkilökunnan hankalaan tilanteeseen, koska heidän pitäisi pystyä luottamaan siihen, että järjestyksenvalvoja kykenee turvaamaan heidän työnsä.   

---

Lue lisää Turvallisuus & Riskienhallinta -lehden numerosta 2/2025.

Tilaa lehti!